Takaisin
Voittajaveto | Tutustu kattavaan oppaaseen LeoVegas blogissa

Voittajaveto - vedonlyöntiopas

Voittajavedossa on nimensä mukaisesti kyse voittajan veikkaamisesta. Vetomuoto on tavallisesti hyvin yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä. Jos kuitenkin kaipaat vaihtelua, voittajavedossa on tarjolla myös erilaisia vaihtoehtoja.

Tämä opas kertoo, miten voittajavetoa lyödään. Lukemalla ohjeet voit olla varma, että pelaat voittajavetoa oikein.

Voittajavedon säännöt

Voittajavedossa pyritään veikkaamaan, kuka kilpailija, pelaaja tai urheilija voittaa tietyn kisan, sarjan, tapahtuman tai turnauksen. Esimerkiksi jalkapallon tai jääkiekon kansainvälisissä huipputurnauksissa voi veikatan ennen tapahtuman alkua, mikä maa pokkaa mestaruuden, tai kuka pelaajista voittaa jonkin tietyn henkilökohtaisen pörssin.

Vedonlyöjä asettaa panoksen yhdelle tai useammalle ehdokkaalle ja riippuen siitä, kuka veikatuista voiton vie, voitonmaksu napsahtaa tilille. Jokaisella osallistujalla on aina oma kertoimensa voiton todennäköisyyden mukaan. Toisaalta, jos yksikään veikatuista kilvoittelijoista ei voittoa vie, tällöin ei myöskään voittoa vedonlyönnistä tule.

Voittajaveto mobiilissa

Siinä, missä nykyään internetiä voi selata kätevästi sekä puhelimella että tietokoneella, myös vedonlyönti onnistuu molemmilla tavoilla. Voit lyödä voittajavetoa tuttuun tapaan selaimen kautta, ilman erillistä sovellusta.

Suosituimmat voittajavetokohteet

Voittajavedossa on lukuisia mahdollisuuksia, sillä oikeastaan kaikissa kilpailuissa on voittaja – ja kun on voittaja, on myös voittajavetoa! Vedonlyöntilajina voittajaveto onkin hyvin yleinen ja sitä voi pelata liki kaikista urheilutapahtumista. Myös jotkut viihteelliset kilpailut ovat voittajavedon piirissä.

Jalkapallon voittajaveto on suosittua. Jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji, joten pelattavaa riittää. Lajissa järjestetään useita arvoturnauksia ja lisäksi useassa maassa on oma kansallinen huippusarjansa, jonka menestyjistä voi lyödä voittajavetoa.

Voittajavetoa voi lyödä myös jääkiekosta. Muun muassa NHL ja eurooppalaiset kärkiliigat tarjoavat rutkasti voittajavedon kohteita niin sarjataulukoiden, mestareiden kuin pelaajakohtaisten pörssien voittajien saralla.

Formuloiden ykkössarja F1:stä pystyy myös lyömään voittajavetoa. Selvimmät tavat veikata voittajia F1:stä ovat tietysti maailmanmestarikuljettajan sekä -tallin veikkaaminen. F1:ssä voi pelata voittajavetoa myös GP-kohtaisesti. Jokaisen kisaviikonlopun aikana ajetaan kolme harjoitussessiota, aika-ajot sekä itse kilpailu, joten voittosijoja ja sitä myöten veikattavaa piisaa.

Voittajavetoa voi lyödä muustakin kuin vain urheilusta

Euroviisut edustaa voittajavedonlyönnin viihteellisempää osastoa. Useana vuonna vedonlyöntiyhtiöt ovatkin olleet hajulla siitä, mitkä maat tulevat menestymään euroviisulavoilla sinä vuonna.

Vaikka kyse onkin laulukilpailusta, liittyy Euroviisuihin paljon markkinapeliä ja taktikointiakin. Nykymuotoisissa viisuissa tuomaristolla on hieman aiempaa isompi rooli, mutta päävastuu voittajan valinnasta on edelleen yleisöllä. Kautta historian naapuri- ja ystävämaiden kansat ovat äänestäneet toistensa esityksiä.

Voittajaveto-kertoimet

Voittajavedoissa on yleensä kahdenlaisia kertoimia. Ne ovat joko muuttumattomia eli kiinteitä kertoimia tai vaihtoehtoisesti muuttuvia kertoimia, jossa erilaiset olosuhdevaihtelut saattavat nostaa tai laskea kertoimia.

Kiinteät kertoimet

Voittajavedossa ja muussakin vedonlyönnissä kiinteä kerroin tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että vedonlyöjän maksettua panoksensa pelikohteen kerroin ei muutu ennen tapahtuman alkua tai sen aikana.

Esimerkiksi, jos vedonlyöntiyritys tarjoaa F1-kaudelle voittajavetoa kiinteillä kertoimilla ja Verstappenin mestaruudelle on kuukautta ennen ensimmäistä kisaa tietty kerroin, se ei enää muutu, vaikka kauden alla tapahtuisi vielä mitä tahansa muutoksia liittyen esimerkiksi Verstappenin kisoihin osallistumiseen tai auton suorituskykyyn.

Muuttuvat kertoimet

Muuttuvissa kertoimissa sen sijaan kerroin saattaa muuttua senkin jälkeen, kun vedonlyöjä on asettanut panoksensa kohteeseen. Kerrointa saattavat muuttaa esimerkiksi merkittävät muutokset kilpailun voimasuhteissa tai joukkueiden kokoonpanoissa.

Esimerkiksi, jos juuri ennen jääkiekkosarjan alkua ennakkosuosikkina pidettävän joukkueen paras maalivahti loukkaantuu, ja hänen ilmoitetaan olevan pitkään sivussa, vedonlyöntiyhtiö saattaa reagoida tapahtumaan nostamalla joukkueen voittajakerrointa koko kauden mittakaavassa. Syynä on tietysti se, että ennakoitua huonompi maalivahti joutuu pelaamaan luultua enemmän pelejä.

Voittajaveto palautusprosentti

Palautusprosentilla tarkoitetaan sitä osuutta, jonka vedonlyöntiyhtiö laskee omaksi edukseen kertoimia laatiessaan. Kertoimet lasketaan siten, että sisään tulevasta rahasta vedonlyöntiyhtiö ynnää saavansa esimerkiksi 15 prosenttia. Tällöin kohteen oikein veikkanneille maksetaan takaisin 85 prosenttia. Eli kohteen palautusprosentti on 85.

Palautusprosentit on aina huomioitu kertoimissa ennalta. Vedonlyöntiyhtiöt usein kertovat palautusprosenttikäytännöistään julkisesti, eikä kyse ole sen kummemmasta salaisuudesta.

Voittajaveto-vihjeet

Voittajavedossa on paljon vihjeitä, joita seuraamalla saatat päästä oikean veikkauksen jäljille. Kannattaa ensinnäkin olla perillä siitä lajista, sarjasta tai tapahtumasta, josta olet voittajavetoa lyömässä. Tutusta lajista on enemmän tietoa kuin täysin vieraasta.

Eri urheilulajeista voittajavetoa lyödessä kannattaa tutustua kyseisen sarjan tai turnauksen menneisiin tapahtumiin, aiempiin voittajiin ja voittojen syihin. Historia antaa usein osviittaa siitä, miten kilpailussa on menestytty ja ketkä ovat hallinneet.

Kertoimet paljastavat tietysti edellä mainitut asiat yleensä melko tarkasti, mutta toisinaan niihin saattaa kätkeytyä yllätyksiäkin. Esimerkiksi kiinteissä kertoimissa saattaa olla niin sanottuja yli- ja alikertoimia verraten siihen, miten tietyt kilpailijat tai joukkueet ovat suoriutuneet viime aikoina.

Kannattaa tarkkailla tilastoja ja tuloksia lajista ja kilpailusta, josta olet lyömässä voittajavetoa. Voittajavedon kertoimissakin saattaa olla heittoja ja vaihteluita, ja toisinaan tarjolla on tavallista kilpailukykyisempiä kertoimia. Voittoja ei koskaan taata, mutta joskus jollekin potentiaaliselle menestyjälle on tarjolla ylikerroin.

Ylikertoimella tarkoitetaan sitä, että vedonlyöntiyhtiö on asettanut kohteelle markkinaan nähden kohtuuttoman suuren kertoimen ja alikertoimella puolestaan sitä, että yhtiön oma kerroin on muihin verrattuna merkittävästi pienempi.

Voittajaveto - Usein kysytyt kysymykset

Voiko voittajavetoa pelata useammalla kilpailijalla?

Voittajavetoon voi asettaa samaan kilpailuun myös useamman vedon. On tietysti selvää, että esimerkiksi joukkuelajin arvoturnauksissa useampi kuin yksi joukkue ei voi mestaruutta voittaa, joten kaikki eri vetosi eivät voi osua nappiin.

Esimerkiksi sekä Tampa Bay Lightning että Colorado Avalanche eivät kumpikin voi samaan aikaan voittaa NHL:n mestaruutta, Stanley Cupia, mutta mikäli pelaaja on lyönyt vetoa kummankin puolesta, ja kaksikko kohtaa kauden huipennuksessa, jonkinlainen voitto varmistuu.

Useammalla vaihtoehdolla on tietenkin todennäköisempää saada voittajaveto oikein kuin vain yhdellä ehdokkaalla. Useampaa vaihtoehtoa veikatessa on tietysti asetettava myös useampia panoksia, joten kannattaa miettiä, millaisilla summilla olet valmis pelaamaan.

Vaikuttavatko muuttuvat kertoimet jo lyötyihin vetoihin?

Eivät vaikuta. Jos lyöt tietyn vedon tietyllä kertoimella, ei se enää muutu sinun tapauksessasi. Kerroin saattaa muuttua niille, joilla ei ole vielä yhtään vetoa lyötynä kyseisestä kohteesta. Tällöin muut vedonlyöjät saattavat saada sinua pienemmän tai jopa isomman kertoimen samalle kohteelle.

Mitä ovat voittajavedon erilaiset muodot?

Voittajavedossa on useita eri pelimuotoja. Niistä yleisimpiä ovat päivän trio, päivän pari ja Superkaksari.

Päivän triossa on nimensä mukaisesti on kolme eri kohdetta, joiden on osuttava oikein vedon voiton toteutumiseksi.

Päivän parissa veikataan kahta kohdetta samanaikaisesti. Kohteet liittyvät tavallisesti samaan kilpailuun. Esimerkiksi päivän pari -veto voisi olla sellainen, missä veikataan sekä jääkiekko-ottelun voittajaa sekä saman kamppailun maalimäärää kumpikin joukkue yhteen laskettuna. Jos molemmat osuvat oikeaan, vedon voittaa.

Superkaksarissa vedonlyöjä pyrkii saamaan jonkin kilpailun kaksi parasta oikeaan paremmuusjärjestykseen. Mikäli kärkikaksikko on vedossa oikein, mutta väärässä järjestyksessä, ei voittoa tällöin tule.

LYÖ VETOA NETISSÄ

Aasialainen Tasoitus

Pitkäveto

Moniveto

Tulosveto

Moneyline veto