Kun panokset on asetettu, peli arpoo satunnaisesti korkeintaan viisi punaista ja viisi kultaista numeroa bonusnumeroiksi, jotka näkyvät ruudun reunassa. Bonuspeli käynnistyy, jos rulettipyörä pysähtyy johonkin arvotuista numeroista. Kyseistä numeroa veikanneet pelaajat ovat mukana bonuspelissä.
Kullekin punaiselle numerolle annetaan yhdestä kolmeen tähteä, jotka edustavat bonuspelin maksavien sarakkeiden määrää. Kultaisilla numeroilla voi olla yhdestä viiteen tähteä. Mitä enemmän tähtiä, sitä enemmän sarakkeita ja sitä kautta enemmän voittomahdollisuuksia.
Bonuspelissä on viiden sarakkeen ja kymmenen rivin peliruudukko, jolle tiputetaan satunnaisesti kerroinpalkkeja. Palkit voivat olla vihreitä, sinisiä, violetteja tai kultaisia, ja kultaiset palkit ovat kaikkein arvokkaimpia. Kun tietty sarake tulee täyteen palkkeja, sen näyttämät kertoimet maksetaan voittoina. Jos bonusnumerossa on kolme tähteä, kolme ensimmäiseksi täyteen tulevaa saraketta maksavat voittonsa, kun taas yksi tähti tarkoittaa vain yhtä maksavaa saraketta.