
Jalkapallon MM-lohkot 2026
Jalkapallon MM-lohkot 2026
Vuoden 2026 jalkapallon MM-kisat tuovat mukanaan historiallisen uudistuksen, kun turnaus laajenee ennätykselliseen mittakaavaan. Aiemman 32 maajoukkueen sijaan turnaukseen osallistuu tänä vuonna 48 maata, joten luvassa on kaikkien aikojen suurin MM-turnaus.
Myös MM-lohkot muuttuvat uuden formaatin myötä. Maajoukkueet jaetaan turnauksen alussa 12 lohkoon, joista jokaisessa neljä maata tavoittelee paikkaa pudotuspeleissä.
Tässä artikkelissa otamme perusteelliseen tarkasteluun tämän vuoden MM futis lohkot ja tutustumme myös uuteen turnausformaattiin. Lisäksi avaamme, miten MM jalkapallo lohkot kerryttävät joukkueiden pistesaldoa, jotta voit seurata helposti oman suosikkijoukkueesi etenemistä turnauksessa.
Kattavan turnausinfon lisäksi LeoVegas vedonlyönti tarjoaa monipuolisesti vetokohteita MM-turnaukseen. Voit asettaa ennakkoon esimerkiksi suoraviivaisia voittajavetoja, erilaisia maalivetoja tai tasoitusvetoja, ja matsien aikana voit tietenkin betsata myös livenä.
Ota tästä ylös MM futis lohkot
Vuoden 2026 MM futis lohkot ovat jo lähes kokonaan selvillä, joten lohkovoittajistakin voi jo lyödä vetoa.
Tässä vaiheessa 42 maajoukkueen osallistuminen on jo varmaa, eli virallinen lohkolista odottaa vielä kuutta varmistusta. Jäljellä olevat MM futis lohkot varmistuvat maaliskuun lopussa pelattavissa jatkokarsinnoissa.
Jalkapallon MM-lohkot
Tämän vuoden MM-kisa lohkot jalkapallo peleihin näyttävät tältä:
- A-lohko: Meksiko, Etelä-Afrikka, Etelä-Korea, Euroopan D-jatkokarsinnan voittaja
- B-lohko: Kanada, Sveitsi, Qatar, Euroopan A-jatkokarsinnan voittaja
- C-lohko: Brasilia, Marokko, Skotlanti, Haiti
- D-lohko: Yhdysvallat, Australia, Paraguay, Euroopan C-jatkokarsinnan voittaja
- E-lohko: Saksa, Ecuador, Norsunluurannikko, Curaçao
- F-lohko: Alankomaat, Japani, Tunisia, Euroopan B-jatkokarsinnan voittaja
- G-lohko: Belgia, Iran, Egypti, Uusi-Seelanti
- H-lohko: Espanja, Uruguay, Saudi-Arabia, Kap Verde
- I-lohko: Ranska, Senegal, Norja, kansainvälisen 2-jatkokarsinnan voittaja
- J-lohko: Argentiina, Itävalta, Algeria, Jordania
- K-lohko: Portugali, Kolumbia, Uzbekistan, kansainvälisen 1-jatkokarsinnan voittaja
- L-lohko: Englanti, Kroatia, Panama, Ghana
Kuten yllä olevalta listalta näkyy, lohkot C, E, G, H, J ja L ovat jo täysiä. Tiedossa on siis esimerkiksi se, että hallitseva maailmanmestari Argentiina käy lohkokamppailua Itävaltaa, Algeriaa ja Jordaniaa vastaan.
A-lohkon lisäys on joko Tšekki, Irlanti, Tanska tai Pohjois-Makedonia, kun taas B-lohkon viimeisen paikan lunastaa joko Wales, Bosnia-Hertsegovina, Italia tai Pohjois-Irlanti. Euroopan C-karsinnasta jatkoon menee joko Slovakia, Kosovo, Turkki tai Romania, ja B-karsinnasta lohkopaikka aukenee Ukrainalle, Ruotsille, Puolalle tai Albanialle.
Kansainvälisistä jatkokarsinnoista jaetaan vielä kaksi kisapaikkaa. I-lohkoon pääsee mukaan joko Bolivia, Suriname tai Irak, ja K-lohkon täydentää joko Uusi-Kaledonia, Jamaika tai Kongon demokraattinen tasavalta.
Uusi formaatti tutuksi – näin MM futis lohkot päätetään
Vuoden 2026 jalkapallon MM-turnaus pelataan täysin uudella formaatilla, joka vaikuttaa suoraan siihen, miten MM kisa lohkot jalkapallo turnaukseen muodostetaan ja miten joukkueet etenevät jatkoon. Seuraavaksi onkin aika tutustua perusteellisesti uuteen formaattiin.
Lyhyesti katsottuna uusi formaatti näyttää tältä:
- 48 maajoukkuetta
- 12 lohkoa
- 4 joukkuetta per lohko
- Jokainen joukkue pelaa 3 lohkomatsia
Lohkovaiheesta jatkoon menee jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta sekä kahdeksan parasta lohkokolmosta. Yhteensä pudotuspeleihin etenee siis 32 joukkuetta.
Uusi formaatti tekee pudostuspelipaikkojen jahtaamisesta aiempaa monimutkaisempaa maajoukkueille, mutta futisfanin silmissä luvassa on tietysti aiempaa enemmän matseja ja todennäköisesti myös intensiivisempiä pelihetkiä.
MM-lohkot selviävät arvonnan kautta
Uuden formaatin mukaan lohkot jalkapallo turnaukseen päätetään virallisen lohkoarvonnan perusteella. Joukkueet jaetaan ennen arvontaa FIFA-rankingin ja maanosan perusteella eri koreihin.
Ranking-jaottelun tarkoituksena on tehdä lohkoista mahdollisimman tasaväkisiä toisiinsa nähden. Maanosaerottelulla FIFA pyrkii taas välttämään saman maanosan maajoukkueiden kohtaamisia lohkovaiheessa. Eurooppa on tässä toki poikkeus, sillä eurooppalaisia osallistujia on muiden maanosien joukkueisiin verrattuna huomattavasti enemmän.
Kun joukkueet on jaettu arvontakoreihin, suoritetaan arvonta. Kisaisännät, jotka vuonna 2026 ovat Yhdysvallat, Kanada ja Meksiko, on sijoitettu automaattisesti eri lohkoihin.
Miten pisteet kertyvät lohkovaiheessa?
Lohkovaiheessa samassa lohkossa olevat joukkueet pelaavat kukin kolme ottelua siten, että jokainen joukkue kohtaa kertaalleen muut saman lohkon joukkueet. Pelattujen otteluiden tulokset kerryttävät joukkueiden pistesaldoja.
Pisteiden kertyminen lohkovaiheessa noudattaa aiemmista kisoista tuttua kaavaa. MM jalkapallo lohkot ja lohkojen sisäiset ottelut kasvattavat maajoukkueiden pistesaldoa seuraavasti:
- Voitto: 3 pistettä
- Tasapeli: 1 piste
- Tappio: 0 pistettä
Mitä enemmän pisteitä joukkue kerää, sitä korkeampi sen lohkosijoitus tulee olemaan. Jos saman lohkon joukkueet päätyvät tasapisteisiin, lopulliset sijoitukset ratkaistaan seuraavilla kriteereillä:
- Maaliero – tehtyjen ja päästettyjen maalien erotus
- Tehdyt maalit – joukkueen maalit yhteensä koko turnauksen aikana
- Keskinäisten otteluiden tulokset – tasapisteissä olevien joukkueiden väliset tulokset.
- Fair play -pisteet – korttien määrän perusteella tehty pistelasku (mitä vähemmän kortteja, sitä parempi sijoitus)
- Arvonta – jos mikään edellä mainituista ei tuo ratkaisua, sijoitus päätetään arvonnalla.
Uuden formaatin myötä jalkapallon MM-kisojen lohkot tarjoavat entistä enemmän paikkoja strategiselle pelille, sillä lohkokolmosetkin voivat päästä mukaan pudotuspeleihin. Tämä voi vaikuttaa joukkueiden taktiikoihin lohkopeleissä, mikä kannattaa pitää mielessä vedonlyöntiä ajatellen.
2026 MM-kisojen joukkueet ja osallistujamaat
Jalkapallon MM-turnauksessa nähdään ensimmäistä kertaa 48 joukkuetta, mikä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että osallistujia on aiempaa useammasta maasta.
Kisapaikat on jaettu kuuden maanosaliiton kesken FIFA
Kilpailun lohkot tuovat yhteen joukkueita eri maanosista seuraavasti:
- Eurooppa: 16 joukkuetta
- Afrikka: 9 joukkuetta
- Aasia: 8 joukkuetta
- Pohjois- ja Väli-Amerikka: 6 joukkuetta
- Etelä-Amerikka: 6 joukkuetta
- Oseania: 1 joukkue
- Maanosien väliset jatkokarsinnat: 2 joukkuetta
Laajennettu formaatti kasvattaa erityisesti Afrikasta, Aasiasta ja Amerikasta tulevaa edustusta aiempiin MM-turnauksiin verrattuna. Eurooppa on kuitenkin edelleen suurin osallistuja-alue, ja monet MM futis lohkot sisältävätkin useamman eurooppalaisen joukkueen.
MM-lohkot – vaikeimmat väylät pudotuspeleihin
Vaikka lohkojaossa on pyritty tasaväkisyyteen, pieniä tasoeroja tulee aina. Tämä vaikuttaa tietysti siihen, miten vaikea tai helppo väylä kullakin joukkueella on pudotuspeleihin.
Jo pikavilkaisu osoittaa, että ainakin I-lohkossa voi olla luvassa erittäin kovaa vääntöä. Ranskan, Senegalin ja Norjan keskinäisiä kamppailuja seurataan takuulla monessa kisakatsomossa tiiviisti, ja moni futisfani odottanee jo kuumeisesti Erling Haalandin ja Kylian Mbappén kohtaamista.
Toisaalta myös Englannin, Panaman, Kroatian ja Ghanan tähdittämä L-lohko tarjonnee tiukkoja matseja, eikä minkään joukkueen tie pudotuspeleihin ole itsestään selvä. C-lohkossa taas nähdään Brasilian yritys palata futiksen huipulle kovien haastajien, Marokon ja Skotlannin, puristuksessa.
F-lohko puolestaan ei äkkiseltään näytä kovin vaikealta, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa, että sekä Alankomaat, Japani että Tunisia sijoittuvat kaikki FIFA-rankingin 40 parhaan joukkoon. Lisäksi mukaan tulee vielä Euroopan B-jatkokarsinnan voittaja: Ruotsi, Ukraina, Puola tai Albania.
Isäntämaat, Yhdysvallat, Kanada ja Meksiko, ovat päätyneet kukin varsin helppoina pidettyihin lohkoihin, mutta toki täytyy muistaa, että yllättäviä käänteitä ei voi koskaan ennustaa. Näinpä etukäteen “helpoiksi” mielletyt D-, G-, A-, J- tai B-lohkotkaan eivät tarjoa millekään joukkueelle takuuvarmaa pudotuspelipaikkaa.
Jalkapallo lohkojen ennakkosuosikit
Suosikit suoriutuvat aina – olipa jalkapallon lohkot mitä tahansa. Kansainvälisen futiksen kärkimaat, kuten Espanja, Englanti ja Ranska, lähtevät vuoden 2026 MM-turnaukseen vahvoina ennakkosuosikkeina.
Espanjan maajoukkue on kovassa vireessä voitettuaan Euroopan mestaruuden 2024, ja peli on ollut johdonmukaisesti kovalla tasolla. Ranskalla puolestaan on maailmanluokan joukkue, ja Englanti taas vakuuttaa tasaisella suorituksellaan. Euroopan ulkopuolelta Brasiliaa ja Argentiinaa pidetään kovina haastajina.
Lohkokohtaiset ennakkosuosikit ovat Meksiko, Sveitsi, Brasilia, Yhdysvallat, Saksa, Alankomaat, Belgia, Espanja, Ranska, Argentiina, Portugali ja Englanti. Ennakkosuosikit on yleensä helppo tunnistaa siitä, että niiden puolesta asetetut voittajavedot tarjoavat lohkon pienimmät kertoimet.
Tietyt jalkapallo lohkot tarjoavat toisia tasaväkisemmät kertoimet, kun taas esimerkiksi G-, H-, I- ja J-lohkoissa Belgian, Espanjan, Ranskan ja Argentiinan kertoimet ovat huomattavasti pienemmät muihin maihin nähden.
Vaikka jalkapallon lohkot kertoimineen kertovat jonkin verran lohkoja kohtaan ladatuista odotuksista, ne ovat lopulta vain ennustuksia. Vedonlyöntiä varten on järkevää tehdä omat taustatyöt – ja lisäksi kannattaa pitää mielessä, että tappion riski on aina olemassa.
Usein kysyttyä
Miten uudet jalkapallon MM-lohkot muuttavat turnausta?
Aiempaa useamman osallistujamaan mukaan ottaminen vahvistaa turnauksen globaalia luonnetta ja tuo mukanaan tietysti uusia potentiaalisia yllättäjiä. Kun MM futis lohkot on vieläpä arvottu tasaisesti sekä ranking että maantieteellinen sijainti huomioiden, luvassa on aiempaa kansainvälisempi turnaus.
Miten lohkot vaikuttavat MM-turnaukseen?
Lohkovaiheessa ratkaistaan, mitkä joukkueet jatkavat MM-turnauksen pudotuspeleihin. Kaikki MM-lohkot jalkapallo turnauksessa sisältävät neljä maajoukkuetta, jotka pelaavat lohkovaiheessa toisiaan vastaan. Mitä enemmän pisteitä joukkue onnistuu lohkovaiheessa keräämään, sitä todennäköisemmin se etenee pudotuspeleihin.
Mitä vedonlyöntimahdollisuuksia jalkapallon lohkot tarjoavat?
Jalkapallon MM kisat lohkot tarjoavat runsaasti vedonlyöntimahdollisuuksia. LeoVegasilla voit asettaa muun muassa lohkokohtaisia voittajavetoja, tasoitusvetoja, puoliaikavetoja tai erilaisia maalivetoja. Voit tutustua kaikkiin vetokohteisiin kätevästi kisojen vedonlyöntiosiosta.
Ovatko pienet jalkapallo kertoimet merkki todennäköisestä voitosta?
Pienet kertoimet kielivät odotetusta voitosta, mutta kannattaa muistaa, että MM kisa lohkot jalkapallo kertoimet ovat lopulta vain ennustuksia. Vedonlyönnissä kannattaa aina tehdä omat taustatyöt ja muistaa, että tappiot ovat aina mahdollisia.