Legendary Battle of the Nian

Blue Guru Games
JACKPOT€0

Legendary Battle of the Nian huokuu perinteistä kiinalaistyyliä moderniin tyyliin

Blue Guru Games on toteuttanut erityisen upean kolikkopelin, jossa on ammennettu inspiraatiota Kiinan mytologiasta ja perinteistä. Se käy selväksi monestakin seikasta. Esimerkiksi kaikki panossummat ovat kolmella jaettavissa, ja numero kolme symboloi elämää ja elämistä, ja sitä pidetään siten loistavana numerona. Pelin nimessäkin esiintyvä Nian on leijonamainen kiinalainen hirviö, joka tarinoiden mukaan tulee esiin piilostaan vuosittain kiinalaisen uuden vuoden aikaan syömään ihmisiä ja eläimiä. Tästä syystä uuden vuoden aikaan tanssitaan leijonapäisen koristeen kanssa, jonka tehtävänä on karkottaa kyseinen hirviö takaisin piiloonsa.

Kiekolliset online kolikkopelit, kuten Legendary Battle of the Nian, sisältävät kiekkoja, joille pelaajan tulee saada samoja symboleita vasemmalta oikealle laskien. Legendary Battle of the Nian sisältää viisi kiekkoa, joista kussakin on kolme symbolia. Pelissä on 243 erilaista voittotapaa eli voittolinjojen ei tarvitse olla kokonaan toisissaan kiinni. Riittää, että samoja symboleita on kiekoilla vasemmanpuoleisimmasta kiekosta eteenpäin katsottuna vähintään kolmen symbolin verran. Lisäksi pelistä löytyy uudelleen laukeavia ja kertoimellisia ilmaiskierroksia. Suurin mahdollinen pelistä saatava voitto on 5 000 kertaa panoksen suuruus.

Legendary Battle of the Nian -pelin erikoistoiminnot

Kaskaditoiminto

Voittolinjojen muodostuessa voiton tuoneet symbolit katoavat keloilta ja niiden jättämät tyhjät paikat korvautuvat ylhäältä alaspäin putoavilla symboleilla. Kaskaditoiminto jatkuu siihen saakka, kunnes uusia voittoja ei enää muodostu.

Ilmaiskierrokset

Osumalla vähintään kolmeen scatter-symboliin pääset pelaamaan 15 ilmaiskierrosta. Kunkin ilmestyneen scatterin kohdalle asetetaan ykköstason symboli. Kun ilmaiskierroksilla kiekoille osuu scatter-symboleita, ne joko luovat uusia ykköstason symboleita tai korottavat ykköstason symbolille osuessaan sen tasolle kaksi, tai kakkostason symbolille osuessaan korottaa sen korkeimmalle tasolle kolme. Ykköstason symbolit maksavat 0,5–1,33-kertaisen voiton, kakkostason symbolit maksavat 1,67–5-kertaisen voiton ja kolmostason symbolit maksavat sattumanvaraisesti joko 6,67–16,67-kertaisen perusvoiton, 33,33-kertaisen minor-voiton tai 166,67-kertaisen major-voiton. Mikäli ilmaiskierroksilla onnistuisi muuntamaan kaikki symbolit kolmostason symboleiksi, myöntää peli 5 000-kertaisen maksimivoiton. Ilmaiskierrokset kykenevät laukeamaan uudelleen eli osumalla jälleen yhdellä pyöräytyksellä kolmeen scatteriin pelaaja voittaa jälleen 15 ilmaiskierrosta lisää.

Ostotoiminto

Pelaajat voivat ostaa tiensä suoraan ilmaiskierroksille maksamalla 60-kertaisen panossumman.

Kokeile peliä ilmaiseksi

Kuulostaako peli kiinnostavalta, muttet ole vielä täysin varma, kuinka se toimii tai onko se sinulle oikea valinta? Ei huolta, sillä LeoVegasin kasino tarjoaa vierailijoilleen mahdollisuuden kokeilla pelejä täysin maksutta. Napsauta vain koepelaamisen painiketta niin voit pyöräytellä pelin kiekkoja yllin kyllin leikkirahalla. Et joudu lataamaan ohjelmistoja, etkä edes rekisteröitymään tai kirjautumaan sisään, vaan palvelu on avoin kaikille vierailijoillemme.

Näin voit voittaa Legendary Battle of the Nian -pelin peruspelissä

Legendary Battle of the Nian -kolikkopelissä on yhteensä kymmenen maksavaa symbolia sekä kaksi erikoissymbolia. Pelissä voittaa saamalla voittolinjalle vähintään kolme samaa symbolia ja suurimman voiton saa viidellä samalla symbolilla. Alla vielä tarkemmin symboleiden voittotaulukosta.

- Symbolit 9, 10, J, ja Q jakavat kaikki saman voittotaulukon. Kolmella symbolilla voittaa 0,16-kertaisen summan, neljällä symbolilla voittaa 0,33-kertaisen summan ja viidellä symbolilla 0,66-kertaisen summan.
- Symbolit K ja A jakavat nekin saman voittotaulukon. Kolmella symbolilla voi napata 0,33-kertaisen voiton, neljällä symbolilla 0,5-kertaisen ja viidellä 1-kertaisen voiton.
- Gongi ja kello jakavat arvatenkin nekin saman voittotaulun. Kolmella symbolilla saa 0,33-kertaisen voiton, neljällä symbolilla voitto on 0,66-kertainen ja viidellä symbolilla 1,33-kertainen.
- Kahdella kapulalla varustetulla punaisella rummulla voi voittaa kolmella symbolilla 0,5-kertaisen palkinnon, neljällä symbolilla 1-kertaisen ja viidellä symbolilla 1,66-kertaisen palkinnon.
- Pelin parhaiten maksava perussymboli on lyhty. Se tuo kolmella symbolilla 0,66-kertaisen voiton, neljällä symbolilla 1,33-kertaisen ja viidellä symbolilla voittosumma on 6,66-kertainen.
- Lisäksi peli sisältää kiinalaisen leijonahirviön pään muodossa tulevan wild-symbolin sekä kääröjä sisältävän scatterin. Wild-symboli korvaa minkä tahansa maksavan symbolia, kun taas scattereiden avulla pääsee pelin ilmaiskierroksille.

Legendary Battle of the Nian -pelin toiminta

Pelissä on selkeät ja käyttäjäystävälliset painikkeet, joten pelaaminen onnistuu näppärästi myös pienehköiltä ruuduilta. Oikealla on suurikokoinen pyöräytyspainike, jonka yltä löytyy automaattisen pelin tila. Kierroksen panos näkyy alaosion keskellä ja sen suuruutta voi vaihdella nuolipainikkeista. Pelin valikko löytyy vuorostaan yläoikealta ja sieltä löytyvät sekä asetukset että kaikki muut tarvittavat tiedot, kuten voittotaulukot ja erikoisominaisuudet.

Tietoa Legendary Battle of the Nian -pelistä

Legendary Battle of the Nian on visuaalisesti todella kaunis peli. Sen taustalla on animoitu näkymä perinteistä arkkitehtuuria sisältävälle kiinalaiskadulle. Talojen välille on ripustettu punaisia lyhtyjä, jotka heijaavat edestakaisin kauniissa auringonnousun valossa. Pelin musiikki ja äänimaailma kuljettavat pelaajat Kauko-Idän tunnelmaan, mutta sekä musiikki että grafiikat on toteutettu moderniin tyyliin. Kaiken kaikkiaan peli on täydellinen yhdistelmä itämaista mystiikkaa, nykyaikaista toteutusta ja viihdyttävää pelikokemusta.

Muita pelejä samalta pelituottajalta

Blue Guru Games on toteuttanut muitakin ällistyttävän kauniita kolikkopelejä, joista haluamme mainita ainakin pelin Clash of the Seraphim ja Legendary Battle of the Nian -pelin tapaan kiinalaiseen teemaan istuvan tuotoksen Treasure of Tengshe.

Samankaltaisia pelejä muilta pelituottajilta

Pelin kiinalaiseen teemaan sopivia muita pelejä ovat esimerkiksi Play’n GOn Chinese New Year ja Quickspinin Eastern Emerald MEGAWAYS.

FAQ

Mistä erotan symboleiden eri tasot ilmaiskierroksilla?

- Ykköstason symboleita reunustaa pronssinvärinen kehys kun taas kakkostasolla reunukset ovat hopeanväriset ja kolmostasolla kultaiset.

Mistä tiedän, minkä suuruisen voiton voitin tasosymboleilla?

- Tasosymboleista saatu voittosumma lukee hetken aikaa symbolin alareunassa, tosin kertoimen sijaan se ilmoitetaan rahasummana.

Onko ilmaiskierrosten uudelleen aktivoitumisella enimmäisrajaa?

- Ei ole. Ilmaiskierrokset voivat aktivoitua useita kertoja ja joka kerralla voit voittaa 15 ylimääräistä ilmaiskierrosta.
Tämä peli on lisensoitu Maltan ulkopuolella.